DIGITAITOJEN KEHITYS

Tekniikan kehitys on helpottanut arkielämäämme, jos tuottanut haittojakin. Radio ja puhelin tekivät tuloaan 150 ja televisio 70 vuotta sitten. Mobiilipuhelimien käyttöön otosta on kulunut 40 vuotta. Tänä päivänä kännykät ja moninaiset verkkoyhteydet ovat liki kaikkien ulottuvilla. Enää ongelmana on lukuisista vaihtoehdoista johtuva hämmennys. Mistä napista pitikään painaa?

Myös televisioiden teknologia on kehittynyt. Uutislähetyksissä näemme toinen toistaan hienompia kuvia. YLEkin siirtyi MTV3:n tavoin käyttämään tv-ruudussa näkyviä otsikoita, joissa muutamalla sanalla kerrotaan uutisen oleellisin tieto.

Useassa ajankohtaisohjelmassa on tekstitys, mutta usein vasta uusintalähetyksessä. Tekniikkaa ja taitoa näyttää olevan. Siitä todistavat ajankohtaisohjelmien suorat lähetykset, jotka tekstitetään ja viitotaan. SIITÄ KIITOS.

Niiden katsojien ja kuuntelijoiden kannalta, joilla on näkemistä tai kuulemista rajoittava vamma, lähetysten tulkkaus on toki parantunut. Silti ihmettelen, miten heikosti on ymmärretty tekstityksen tärkeys paitsi puheen seuraamisen myös maahanmuuttajien ym. vähemmistöryhmien kieli- ja lukutaidon kehittymisen kannalta.

Päivitetty 26.11.2023.

Digitaidot ja -mahdollisuudet ovat edellä kirjoittamani jälkeen kehittyneet suuresti. SIITÄ LÄMMIN KIITOS.

Päivitetty 26.11.2023; 14.9.2025.

J.K. YLE tarjoaa lähes kaikki suorana lähetettyjen ajankohtaisohjelmien keskustelun tekstitettynä, aamusta alkaen. Se ilahduttaa, sillä jokin aika sitten tekstitys saatiin vasta iltapäiväuusintaan.

Enää kuulokojeen käyttäjän tai kuuron ei tarvitse tuntea olevansa toisen luokan kansalainen kuten valitettavasti MTV:n puolella yhä on laita. MTV toki tekstittää ulkomaiset filmit ja puheet, mutta harvoin uutisia tai ajankohtaisia keskusteluja vielä vuonna 2025?

J.K.1. Edellisen kirjoituksen jälkeen käytössäni on uusi TV. Kanavia riittää. Usea kanava näkyy olevan mainosrahoitteista, mutta niissäkään kotimaisia ohjelmia tekstitetä.

Ihmettelen todella, miksi  mainosten avulla rahoitetut kanavat eivät ymmärrä, miten merkittävä tuki niiden sisältöjen saavutettavuudelle olisi Ylen kaltaisen tms. tekstityksen käyttö.

Kodin remontti- ja taloustehtäviä

Julkaistu 2016, päivitetty 2021.

Hurraa, asuttuani uudessa asunnossa jo muutaman vuoden tein pienen remontin, joka olisi ollut aiheellinen muuton aikana. 

Kodin lamppujen vaihtamisen oletetaan kuuluvan jokamiehen ja -naisen taitoihin. Entisessä kodissa osasin kiinnittää lampun sokeripalat, mutta uudessa olivat työläät, kattoaukosta roikkuvat kiskot. Aina puuttui sopivan kokoinen ruuvi puhumattakaan siitä, että epämukavassa asennossa saisi sen sovitettua reikään.

Muuton yhteydessä plafondin kiinnitys jäi siten vajaaksi, että katon aukon ja kiinnitysalustan väliin jäi parin sentin rako. Syksyisin ja talvisin siitä  karkasi lämpöä harakoille ja tuotti huoneeseen vetoa. Yhtiön teettämän remontin takia katon harjaosan päätyihin oli vielä lisätty aukot tuuletusta varten, minkä takia veto paheni ja aiheutti taas kerran flunssan. Puhumattakaan siitä, että aukosta tippui pölyä ja seittiä huoneen puolelle.

No viiden vuoden kärsimisen jälkeen kiipesin tikkaille ja tutkin tilannetta. Lopulta keksin, että on paras kiinnittää alkuperäinen suojalevy paikalleen. Sen jälkeen löytää siihen sopiva ruuvi, jota varovasti pitkän harkinnan ja työn jälkeen ruuvasin. Sen jälkeen plafondin kiinnitys oli yksinkertaista. Ihmettelen vain, minkä takia vasta nyt eikä jo aiemmin. Äly vai havaintokykykö oli lisääntynyt?

Mitä taas kerran opin? Älä tyydy hutiloiden tehtyyn työhön – omaan taikka vieraan, vaan perehdy ja yritä uudelleen, kunnes olet tyytyväinen.

Säästin itse tekemällä sata euroa. Ei suuret tulot, vaan pienet menot jne. Silti ymmärrän niitä, joilla on peukalo keskellä kämmentä tai joiden ikä tai terveys ei salli edes pienten remonttien tekoa ja joiden siten täytyy maksaa pienen työn teettämisestä 120–200 euroa ajomatkan pituudesta riippuen.

Toivottavasti poliitikot eivät keksi vielä verottaa itse tehdystä työstä ja sen tuottamasta ilosta. Nytkin jäi joku "remonttivilperi" työllistämättä, jos sellaista enää mistään yleensä löytää. ( :

Kattolampun pisteet

Päivitys 2018.

Tuttavapiirissäni on iäkäs 95v., joka joutui loukkaantumisen takia sairaalaan ja sieltä palveluasuntoon. Sitä ennen hän oli muuttanut kaksi-kolme kertaa kolmen vuoden aikana. Muuttoihin liittyy monia pikku töitä, jotka tekevät kodin. MUTTA harvoin näyttää olevan tarjolla apua esimerkiksi lampun kiinnittämiseen? Mielestäni palveluasuntojen kattolamppujen tulisi olla osa kiinteää kalustoa jääkaappien ja liesien tavoin. Monen yksin asuvan iäkkään - tulotasostaan riippumatta - on vaikea selvitä edes päivittäisissä asioissa.

VÄITÄN, ETTÄ KUNTA SÄÄSTÄISI MILJOONIA PALKKAAMALLA LUOTETTAVAN REMONTTITAITOISEN HENKILÖN, JOLTA kotonaan tai palveluasunnossa asuva IÄKÄS tai HEIKKOKUNTOINEN kuntalainen  VOISI TILATA tarvitsemansa avun. SAMALLA TYÖLLISYYSKIN KOHENTUISI.

Vuoden 1921 postikortti

Perheen vanhoista kätköistä löysin kerran postikortin, jolla Lydia Löfving oli 1921 onnitellut isoäitiäni, Helmi Kettulaa hänen kihlauksensa johdosta seuraavin kaunein sanoin. 

Helmi! Helmi! Onnea Kihlauksesi johdosta!

- Kaksinpa liitävät kotkatkin, sinitaivas lentonsa määrää.

- Kaksinpa kulkevat ihmislapsetkin. Kohtalo heidän onnensa säätää. Lapsuustoverisi Lydia Löfving.

Kuka Lydia oli?

SSHY:n ym. tietokantojen avulla selvitin, että kyseessä saattoi olla joko Fanny Lydia tai Lydia Löfving. Edellinen Lydia oli syntynyt 1900, mutta hänen tietonsa "häviävät" eli lisätietoja ei löytynyt. Jälkimmäinen Lydia taas oli syntynyt 1890 ja muuttanut 1900-luvun alussa vanhempiensa mukana Helsinkiin. Jo ennen muuttoa perheen sukunimi oli vaihtunut ensin Lehdeksi ja myöhemmin Lehtiseksi.

Tuohon aikaan Helsinkiin muutti paljon väkeä, minkä takia tietojen hakuun tuli "tenkka poo". Niin ollen postikortti unohtui muiden kiireiden vuoksi useaksi vuodeksi ja asia pitemmälti selvittämättä. 

Historiatietoja jälleen selatessa havaitsin, että Hollolan pitäjän Tennilän ja Voistion kylissä on aikanaan asunut monia Löfving- tai Löwing-nimisiä henkilöitä kuten Voistion kylän "Köykän veroratsutilan omistaja Magnus Löfving (k. 1731; pso Catharina Krook k. 1769)". 

Magnuksen poika Rudolf Johan (1710-1784) mainitaan "kamarikirjuriksi ja kunink.  kamreeriksi ja komissaariksi".

Rudolfin avioton poika ehkä oli räätäliksi mainittu Jakob Wingelöf l. Löf l. Löfving (1725-1804; pso Anna Juhontr 1733-1799), joka saattoi olla Lydian esivanhempi. 

Lydian sukuhaarassa näkyy useassa polvessa räätäleitä, mm. Gabriel Löfving (1773-1833) ja tämän poika Johan Löfving (1809-1868).

Koska olen ollut työssä Tohmajärvellä, niin siellä vaikuttanut edellä mainitun Rudolf Johanin veli Axel (1716-1771) vaikutti myös kiintoisalta. Hänen jälkeläisiään kun olivat mm. Kiteellä ja Tohmajärvellä pappina toiminut Pehr Magnus Löfving (1785-1862) sekä sarjakuvapiirtäjänä ansioitunut Hjalmar Edvard Löfving (1896-1968).

Niin tai näin?

Digne-le-Bainsissa 2017

"Mentonin maisemia 2014" -blogissa kerroin miten matkani Digne-les-Bainsiin tyssäsi myöhästymiseen.

V. 2017 tein uuden matkan Nizzaan. Tällä kertaa nousin ajoissa historialliseen junaan. Mietin, miten selviän, jos tulee epäselvyyksiä enkä kuulokojeen käyttäjänä saa puhutusta englannista saati ranskasta selvää. Matkalla junailija kysyi jotain ranskaksi: kauhuissani näpytin kännykkää ja ojensin etukäteen kirjoittamani ranskankielisen kysymyksen ja selityksen. Hetken nuori junailija katseli ja kirjoitti vastauksen, mitä en ymmärtänyt. Onneksi kääntäjäsovellus toimi ja käänsi englanniksi. Eli tiedoksi, että Annotin asemalla pitää vaihtaa toiseen junaan.

Maisemat olivat upeita. Nejän tunnin matka kulki koko ajan ylemmäs ja ylemmäs vuoristoon jokilaaksojen ja tunnelien kautta: 151 km ja 25 kylää. Niistä seuraavat kuvat antavat kalpean aavistuksen: viimeisessä kuvassa on junareitin kartta Nizzasta Digne les-Bainsiin joinekin väliasemineen.

Junan vaihto

Digne-les-Bainsin pääkadulla

A Pink Rose

An other Rose

Paluumatkalla Moriezin asema

The Map from Nice to Digne-les-Bains.

Mentonin maisemia 2014

Tuttua tuo, että suunnitelmat vaihtuvat päiväin kuluessa toiseen. Suunnittelin aamulla että tänään menen Diegn les Bainsiin. Mutta juuri, kun tulin asemalle näin, miten juna jo lähti ja sinne on päivässä vain kaksi vuoroa. Joten ehkä seuraavana päivänä.

(Knowing that morning's plan changes as the day progresses to another. I planned in the morning that I go to Diegn les Bains today. But as soon as I got to the station, how did the train go and there are only two trains a day? So maybe the next day.)

Vieressä oli toinen iso asema: niin tuli tuuma. Menenkin Mentoniin. Halusin sinne, kun muistin että 50-luvun alussa sukulaiseni lähetti postikortin Mentonista ja siinä valokuvan silloin nuoren kihlaparin onnesta. 

Asemalla lippuautomaatin luo ja parin näpytyksen jälkeen saan 3,90 euron lipun ja se kädessä odotan junaa raiteella A. Aikani ihmeteltyäni havaitsen että myöhässä oleva juna saapuukin raiteelle D. Väkijoukon perässä ryntään sinne ja lopulta löydän istumapaikan junan yläosasta. Odotusta, lopulta lähtö yhä 20 min. myöhässä.

Mentonissa poistun ja  kysyn aseman kioskilla kaupunkikarttaa. Lähetän kortit ja suuntaan rantatielle. Hetken käveltyäni näen Jean Cocteaun museorakennukset ja muotoiltua puistoa. Selvästi vauraan ja hoidetun oloinen kaupunki. Ei kuitenkaan niin lämmintä kuin Beaulieussa, missä jyhkeät kalliot suojaavat.

Näen McDonald'sin ruokapaikan, joten pientä suolaista haukkaamaan. Vaikka hyviä ravintoloita vieressä oli pilvin pimein niin tämä näytti olevan suosittu. Tähän asti ollut yhtään näkynytkään. Oli uuden uutukainen, lounaan tilaus ja maksu hoitui kosketusnäytöllisen pylvästaulun avulla sujuvasti. Kuittiinkin oli naputettu toiletin tunnussana! Iltapäivällä poikkesin vielä konditoriaan, missä nautin espresson ja muhkean ja herkullisen sitruunatortun. Lopuksi kävelyä, kunnes lopulta löysin bussipysäkin, jonne bussi saapui ja vei takaisin Nizzaan.

Vanha rakennus maineikkaan kadun kulmassa.

Eurooppa-talo.

Kaunein näkemäni puistonpenkki.

Hetki espresson ja sitruunaisen tortun kera.

Mentonissa ruusut kukkivat jo 11.4.2014.

Bussi n:o 100 löytyi ja paluumatka voi alkaa.

Märkjärvenpolulla kalliomaalauksia etsimässä

Iitin pitäjässä on Märkjärvi. Sen rannalla jossain pitäisi tiekartan mukaan löytyä kalliomaalauksia. Niin infotaulun kartta kertoi. Ajelimme Märkjärventietä ja kävelimme Märkjärvenpolulla. Missään ei näkynyt mainintaa kalliomaalauksista.
No emme jääneet suremaan. Polun varrella oli maukkaita ja lihavia mustikoita ja puolukoita runsaasti. Niitä napsimme ja nautimme sekä ihailimme maisemia ja paikallisia nähtävyyksiä. Katajan marjojakin oli. Poimin muutaman mukaan – josko niistä saisi mausteita joulupöytään?

Vanha luhtiaitta ja auto – hylätty?.

Jatkoimme matkaa määränpäänä jokin Hiidensaari ja Hiidenvuori. Soratietä ja lopulta kehnoa, märkää kylätietä ajettuamme päädyimme Hiidensaaren niemekkeen kärkeen, missä kävelimme metsittyneellä mäellä ja katselimme Pyhäjärvelle avautuvaa näkymää.

Hiidensaaren niemen kärki.

Kotvasen kuluttua ajoimme takaisin ja valitsimme toisen tien, joka johti Hiidenvuoren pysäköintialueelle. Jätimme auton ja lähdimme kävelemään. Ihmettelimme jyhkeää kalliota ja pohdimme, miten sinne laelle pääsisi. Pian tulimme mutkaan, jossa alkoivat uuden näköiset puuportaat. Niitä kapusimme ylös korkealle kalliolle. Sieltä oli ihastuttavat näkymät kolmeen suuntaan Pyhäjärven selälle.

Jyhkeä kallioseinämä.

Luontopolun portaat.

Näkymä Pyhäjärvelle.

Kotiin palatessamme ihailimme metsä- ja kylämaisemia – erityisesti kellanvärisiksi tuleentuneita viljapeltoja.

Elokuinen peltoaukeama.

Kolinaa huoneessa

Eilen aamulla kirjoitin  ja ihmettelin, mitä kolinaa olohuoneesta kuuluu. Vilkaisin ja näin oravan vilahtavan huoneen poikki: en uskonut silmiäni ja etsin, mutta en nähnyt sitä enää. Aattelin, että talossa liikkuu aaveita, jotka muuttavat hahmonsa oravaksi ja katoavat vaikka seinän läpi. Muistin, että edellisenä päivänä olinkin ihmetellyt kaatunutta rottinkimaljakkoani. Onkohan sama orava, joka viikkoa aiemmin tepasteli ikkunalaudallani ja katseli sisään, kulki edestakaisin ja ihmetteli ehkä, miten pääsisi sisään: kaiketi ikkuna tai ovi ollut avoinna ja se kipaissut sisään.

Tänä aamuna kesken kirjoittamisen kuulen taas tömähdyksiä, mutta en kiinnitä huomiota. Hetken päästä vilkaisen olohuoneeseen. Siellä orava kipittää taas ja kiipeää epätasaista tapettia ylös. Varjelkoon, onko orava ollut asunnossani jo pari yötä? En halua sen asettuvan taloksi, joten avaan terassin oven ja yritän ohjata sinne. Eikö mitä, se ryntää takaseinälle, kiipeää kirjahyllyn kirjojen taa ja katoaa. Minne? Onnistun valokuvaamaan sen hännästä pari otosta. Jotenkin orava hoksaa asian ja vetää häntänsäkin pois näkyvistä. Odotan. Mitään ei kuulu, ei tapahdu. No, varovasti otan kirjoja pois ja työnnän kirjat seinään kiinni, ettei oravalla olisi piiloa. Sen pelästyttämänä orava juoksee kiireesti karkuun. Minne, ihmettelen.

Aikani odotan. Josko livahti ovesta huomaamattani? Rupean siivoamaan jääkaappia. Siitä lähtee aikamoinen kolina. Hetken kuluttua pyyhin yhtä laatikkoa sohvalla ja yritän hinkata tahmeita tahroja  sen pinnasta. Siitä lähtee sen verran ääntä, että äkkiä orava pinkaisee sohvan alta ja kiipeää taas kirjahyllylle. Valokuvaan, kun se ei voi enää piiloutua kirjojen taa (kuva ohessa).
Mietin, mitä tehdä. Avaan oviverhon ja menen eteiseen odottamaan. Katselen, josko se rohkaistuu menemään ovelle. Viiden minuutin hiljaisuuden jälkeen se hipsii varovasti lattian viertä eestakaisin. Pidätän henkeä. Lopulta oravaparka keksii avoimen oven ja häipyy. Kiireesti suljen oven.

Tämä tarina on tosi. Jos ette usko, ohessa valokuva. : ))