Eilen aamulla kirjoitin ja ihmettelin, mitä kolinaa olohuoneesta kuuluu. Vilkaisin ja näin oravan vilahtavan huoneen poikki: en uskonut silmiäni ja etsin, mutta en nähnyt sitä enää. Aattelin, että talossa liikkuu aaveita, jotka muuttavat hahmonsa oravaksi ja katoavat vaikka seinän läpi. Muistin, että edellisenä päivänä olinkin ihmetellyt kaatunutta rottinkimaljakkoani. Onkohan sama orava, joka viikkoa aiemmin tepasteli ikkunalaudallani ja katseli sisään, kulki edestakaisin ja ihmetteli ehkä, miten pääsisi sisään: kaiketi ikkuna tai ovi ollut avoinna ja se kipaissut sisään.
Tänä aamuna kesken kirjoittamisen kuulen taas tömähdyksiä, mutta en kiinnitä huomiota. Hetken päästä vilkaisen olohuoneeseen. Siellä orava kipittää taas ja kiipeää epätasaista tapettia ylös. Varjelkoon, onko orava ollut asunnossani jo pari yötä? En halua sen asettuvan taloksi, joten avaan terassin oven ja yritän ohjata sinne. Eikö mitä, se ryntää takaseinälle, kiipeää kirjahyllyn kirjojen taa ja katoaa. Minne? Onnistun valokuvaamaan sen hännästä pari otosta. Jotenkin orava hoksaa asian ja vetää häntänsäkin pois näkyvistä. Odotan. Mitään ei kuulu, ei tapahdu. No, varovasti otan kirjoja pois ja työnnän kirjat seinään kiinni, ettei oravalla olisi piiloa. Sen pelästyttämänä orava juoksee kiireesti karkuun. Minne, ihmettelen.
Aikani odotan. Josko livahti ovesta huomaamattani? Rupean siivoamaan jääkaappia. Siitä lähtee aikamoinen kolina. Hetken kuluttua pyyhin yhtä laatikkoa sohvalla ja yritän hinkata tahmeita tahroja sen pinnasta. Siitä lähtee sen verran ääntä, että äkkiä orava pinkaisee sohvan alta ja kiipeää taas kirjahyllylle. Valokuvaan, kun se ei voi enää piiloutua kirjojen taa (kuva ohessa).
Mietin, mitä tehdä. Avaan oviverhon ja menen eteiseen odottamaan. Katselen, josko se rohkaistuu menemään ovelle. Viiden minuutin hiljaisuuden jälkeen se hipsii varovasti lattian viertä eestakaisin. Pidätän henkeä. Lopulta oravaparka keksii avoimen oven ja häipyy. Kiireesti suljen oven.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti